Syksyn muistoja ja merkkejä

Tähän ajankohtaan sopivia muisteluita 14.10.11.

Ennen kouluikää oltiin Alhon pelloilla perunannostotalkoissa. Saviset, solisevat sarkaojat olivat kylmävetisiä
ja savipadot, jotka tein, helposti sortuvia. Ei ollut asiaa Mellonmäelle lähtevän koululaisjoukon mukaan, koska olin vasta 6v. Lauloivat marssiessaan "Yl kasteisten vuorten me kuljemme..." ja olisin halunnut mukaan, mutta tuo ikä esti: ei vielä koululainen.
Kansakoulumuistoni syksystä liittyy kavereihin, tuoksuihin ja väreihin: ekakerran oli niin paljon uusia
naamoja, kun olin siihen asti leikkinyt yksin tai naapurin Laurin tai Ismon kanssa. Repussa sulaneet voit
eväsruisleivän päällä olivat oma tuoksunsa ja mausteensa. Kun havaitsee tutun värin siltä ajalta, se muistuttaa
lapsena olosta.
Oppikoulun lukukausien alun odotus pitkän kesäloman jälkeen oli myös toivottua. Ei enää kaivannut kesää, koska oli mielekästä oppimista ja iloista seuraa.
Opiskelun eka syksy toi mieleen Vihreät niityt ja Beatlesien sävelmät kuten All my loving.
Suunnistus vuosittain Luukissä loi pysyvän harrastuksen. Metsänä sitten Turussa oli Varissuon maasto
hirvihavaintoineen, tietämättä vielä että alueesta tuli pysyvä kuntoilukohteeni.
Keski-iän syksyynkin kuuluivat suunnistaminen ja hyötyliikunta Turun ympäristössä marjojen ja sienten perässä aina Halikkoa ja Liedonperää myöten.

Olen nyt jo seniorina marja-sienessä Kakskerrassa. Muuta ääntä ei metsästä kuulu kuin yllä lentävän koneen kumea jylinä. Suppilovahverot löytyvät tutusta, jo monena vuonna käydystä paikasta. Kerrotaan tarinaa, että niitä löytäisi kun kompastuu juureen – ja siinä niitä on rivi nokan juuressa. Kadmiuminkeltaiset kantarellit taas erottuvat selvästi keltaisista lehdistä kosteassa metsässä. Poimin ne kaikki mukaani paistettaviksi ja pakastettaviksi. Tuulen humina on rentouttavaa ja haapojen havisevat, keltaiset lehdet liikkuvat eläväisinä.

Syysauringon välillä pistävä polte on jo tuttua. Puhelinlangoilla istuu hiljaista väkeä miettimässä oikeaa
lähtöhetkeä etelään. Oma äkkilähtökin sinne saattaa olla vähemmän harkittua (kuten äskeinen Marmariksen
reissu). Kaupunkipuutarha Kupittaalla tarjosi stressiä vähentävää omenan tuoksua. Kesän ensimmäinen ja syksyn viimeinen putoava lehti tuntuvat yhtä liikuttavilta. Kaukaa kuuluu myös jo tilhien pirinää.

Tunnelmallista, koskettavaa musiikkia on sävelletty syksyn teemaan: Joycen Syysunelmia Kullervon sanoin ja Olan + Metro-tyttöjen tulkintana, Tauron Höstvisa, Kosman Kuolleet ja Viherluodon Punaiset lehdet sekä Sihvon Syysillan tuuli - vain 5 ekaksi mieleen tulevaa mainitakseni.

Elämänkaarta verrataan usein vuodenaikojen vaihteluun. Kun nyt elän elämäni syksyä, tulee mieleen vastaavia tuntoja: rajallisuus, sairaudet, elämänilon väheneminen (en olisi uskonut aina ikipirteän Pirkko Mannolan tunnustavan sitä, mutta...) sekä tulevan pohtiminen. Itse olen saanut uudistuneen henkisen/hengellisen asenteen avulla turvaa tulevaan. 1970-luvun parapsykologisen seuran kertomukset muistuivat vastaavina mieleen, kun Ylen Teema esitti syyskuussa kolme osaa Mielen salattu voima -dokumenttia. Tommy Hellsten vielä yllätti esittämällä, että psykologiassa on edessä huima mysteeri, jonka uskonnot ovat ratkaisseet jo aikoja sitten.