Sääoloiltaan kesä oli jo toukokuusta lämmin, kaksi helleaaltoa ja kesää on tuntunut olevan jo kauan. Kirjoitan tätä Olavinpäivän helteessä, joka yhä kiihdyttää kesän kuivumista
Kesäkuussa pääosa luonnonkukista kukki ja jäljelle jäivät melkein pelkästään syksyn lajit. Niittykukkia on enää harvassa. Metsässäkin kypsyivät yhtaikaa mustikat, vaapukat ja lillukat.
Eräs varma keskikesän merkki on idän hepokattien ja muidenkin heinäsirkkojen siritys. Nyt ne olivat em. syystä hiukan myöhässä, kun vanha kansa sanoo vaapukoiden kypsyvät ja sirkkojen alkavan soittaa samaan aikaan. On kiva vielä vanhana todeta niiden korkean äänen kuuluvan.
Puutarhavaapukat katsoin ensisijaisiksi poimia vaikka ne kypsyivät viinimarjojen kanssa samaan aikaan. Perkasin saaliin 3 ryhmään: matoroskat, vähän vialliset ja priimat. Vain viimemainitut pakastin ja edelliset keitin aamupuuron mausteeksi. Vattumatoja oli vähän - nekään ei ehtineet kasvaa
Tervapääskyt vielä kirkuvat Mikkolan yllä mutta lehtokerttujen laulu on jo vaiennut.
Naapurin valkoruskea kissa ei enää ollutkaan arka vaan ei ollut moksiskaan ilmestymisestäni pihalle. Eräs seikka sai selityksensä: kun se nuuhki syysleimukukkia ja sitten ravisteli takapäätään niille häntä jäykkänä, toteutui miksi leimukukat Sininkin mukaan haisivat kissanpissalle. Heillähän oli ollut neljä kissaa ja noita kukkia kotona.
Uimasäät ovat olleet suotuisia - Valkamanrannan veden pintalämpö vielä eilen 21 astetta. Mellonlahdessa vieläkin lämpimämpi.
Harvinaista on että pihlajanmarjat punertavat jo heinäkuussa.
