Helmi
on naisen nimi, jolla on oma kuukautensa, muilla ei ole. Ex-anoppini
oli Helmi ja kirjoitettakoon nämä tapahtumarikkaan kuun jutut
vaikka hänen muistokseen tänä Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin
päivänä.
To 2.2. oli kynttilänpäivä. Netistä
löytyi kreikanystävä G. Schildt ja Hymyilevä eläkeläinen,
monipuolisia näkemyksiä ajankohtaisistakin aiheista, kannatti lukea.
Su 5.2. JO-JO-teatterissa Katsastus
Tragikoominen suomalaismiehen kasvutarina kohti aikuisuutta, elokuvan mukaan, jossa mm. näytteli VesaVierikko.
Tragikoominen suomalaismiehen kasvutarina kohti aikuisuutta, elokuvan mukaan, jossa mm. näytteli VesaVierikko.
[][][][]
Ti 7.2. Sibeliusmuseo
Vaikkei Sibelius asunut koskaan Turussa, hänellä oli täällä sukulaisia, ja Professori Anderssonin keräämä aineisto tarvitsi talon. 1968 valmistunut betoninen rakennus kätki sisälleen niin historiallista aineistoa: kirjeitä, valokuvia kuin erilaisia museosoittimiakin. Esittelytekstit olivat ruotsiksi, suomeksi ja englanniksi. Tilassa järjestetään keskiviikkoisin konsertteja. Alkajaisiksi pantiin soimaan Tuonelan joutsen.
Vaikkei Sibelius asunut koskaan Turussa, hänellä oli täällä sukulaisia, ja Professori Anderssonin keräämä aineisto tarvitsi talon. 1968 valmistunut betoninen rakennus kätki sisälleen niin historiallista aineistoa: kirjeitä, valokuvia kuin erilaisia museosoittimiakin. Esittelytekstit olivat ruotsiksi, suomeksi ja englanniksi. Tilassa järjestetään keskiviikkoisin konsertteja. Alkajaisiksi pantiin soimaan Tuonelan joutsen.
Hus Lindman -ravintola Piispankatu
15:ssä
Museon viereinen, suojeltu
puutalorakennus, joss mm.maaherra Kyttä on asunut, ollut monessa
käytössä. Korkealuokkainen miljöö, ruoka- ja juhlapaikka. Talon
piirsi
arkkitehti Gylich. Ja nimi
tulee Åbo Akademissa valtiotieteen professorina olleen Sven
Lindmanin mukaan. http://www.huli.fi/historia
Ke 8.2. Katedraali soi: Maria ja
enkelit
Tuomiokirkossa videoin laulun (Tuuli
Lindeberg) ja viiden soittajan esityksen: Ave Rex regum omnium sekä
Osmo Honkasen Cantiopian. Editoin aineiston katseltavaksi
DVD-soittimella lahjaksi harmonikansoitoopettajalleni, joka oli yksi soittajista.
Ti 14.2. WAM-konsertti: kamarimusiikin
kaleidoskooppi
Ammattimaista, puhdasta ja
antaumuksella soitettua Brahmsia ja Ravellia.
[] []
Ke 15.2. Kotosalla oli 55+ ikäisille
tarkoitettu asumis-esittely Kutomonkadulla. Palvelutalo, jossa myös
itsenäisen asumisen mukavuus ja samanikäiset naapurit.
Ti 21.2. Luento homeopatiasta
sydänyhdistyksessä
[]
To 23.2. Harlem Jazz Club
Nyt oli Hamburger Börsissä tungosta,
väkeä tullut jo 19:ltä varaamaan Jugendsalista paikkoja ja
syömään. Entisen työkaverinkin tapasin.
Helsinki Big Band solisteinaan (Erik Lindström) ja Pentti Lasanen
Mulla oli neitsytkerta tässä uudessa, suuressa ja huippuhienossa rakennuksessa. Tosin olin edellisenä iltana katsonut netistä suoraa lähetystä Wienin filharmonikkojen Sibeliuskonsertista ja voisi ajatella että he olivat "lämmittäneet" talon.
Erik oli sairastunut, Pentti, Antti Rissanen kapellimestarina ja Helsinki BB hoitivat homman tyylillä. Tutuista naamoista Puppe nähtiin baarissa. Savua suihkutettiin katosta. Eka puoliaikana kuuluttajan mikki ei toiminut parvelle. Mutta parikymmepäistä bandiä täydensi pari mieslaulajaa ja kolme suloista bändin omaa "Andrews Sistersiä". Erikin sävellyksiä kuten Armi, Liian vähän aikaa, ... soitettiin.
Su 26.2. Musiikkitalossa Helmiä ja timantteja
Musikaali- ja operettisävelmiä sekä ikivihreitä mm. elokuvasävelmiä. Laulajina Johanna Rusanen-Kartano, Angelika Klas, Jaakko Ryhänen ja Jyrki Anttila, speekirinä Aarno Cronvall sekä 13-jäsenisen orkesterin johtajana NN?.
Juontaja huomioi kivasti salin eri puolet käännellen haastateltaviaan eri suuntiin, kehui tapansa mukaan kaikkia naisia kauniiksi ("missejä ei tarvita") ja puhui paljon asiantuntevasti kappaleiden taustoista. Oopperankin muuttumisesta kaupalliseksi kieli mm. se, että haastateltavat markkinoivat levyjään ja tulevia konserttejaan vastatessaan kysymykseen: mitä seuraavaksi? Mutta hyvä niin, sillä radiokanavat ovat täynnä kevyemmänsorttista kamaa ja niitä toistetaan surutta.
Uudet sovitukset olivat Olli ?:n ja Petri Ikkelän käsialaa ja kuulostivat kauniilta. Vaikka käytettiinkin mikrofoneja, mitä oopperalaulussa ei ole, hyvä äänentoisto saatiin: kaikki instrumentit eroittuivat soinnin seasta.
MUISTIO
Homeopaatti, lääkäri Liisa Sulkakoski 21.2.2012 sydänyhdistyksessä
http://fi.wikipedia.org/wiki/Homeopaattinen
Hahnemann Saksassa 1700-luvun lopulla kehittänyt, läheistä sukua kiinalaiseen lääketieteeseen (tapa analysoida), ja elämänvoimaenergia-käsite. Antti Heikkilä samoilla linjoilla.
3 lääkärikoulutuksen saanutta Turussa, muut terveydenhoitohlökuntaa.
1+3v koulutus, eka vuosi kerran kuussa viikonloppukoulutus, ammatikseen ottavat jatkavat 3v
tarkoitus on parantaa ihminen - ei tautia, ei vahingoita, ennaltaehkäisee
kun ei jakseta elämän käänneohdissa, tulee paha mieli
raflaavia parantumisia, mutta suomi ja 2 itäblokin maata hylänneet EU:n tarjoamat tutkimusrahat "ei kiinnostusta" perusteella = anteeksiantamatonta piittaamattomuutta! Tyhmyyttä / välinpitämättömyyttä / tarkoitushakuisuutta ja syltty- eli lääketehtaat taustalla!
Luonnosta mm.jalometalleja/mineaaleja (Suomessa ei yrttejä).
Ainut mahdollisuus säästää menoissa, h-lääkkeet ei vanhanekaan (nopeasti).
4000 lääkettä luontaistuotekaupoissa, farmaca F? Ja Sanakirjan käyttö diagnoosissa
arnica montana potenssit 200/30/12 C kipuun
nixformica luuvammoihin?
nustomica krapulaan
? reumapotilas Seppo parani työkuntoon
? sormi jäy puristuksiin, 3 pv:ssä kunnossa
slykopondium/sulfur maksan aineenvaihduntahäiriöön
apia mehiläisen/hyttysenpistoon
cina malariaan
hammameli pysäyttää verenvuodon
Mg/Ka/Na -karbonikumi suonten tukkeutumisen estämiseen
homeop. Na/Ka ohjaa informaatiollaan tavallisia lääkkeitä oikeaan kohtaan
es.verenpainelääke aluksi yhdessä homeop.kanssa ja myöhemmin tav.lääke voi jäädä pois
? psoriaasipotilaalle paransi hänet 2 kk:ssa
? masennuslääkettä 1-2v suonyt rva masentui tav.lääkkestä muttei h-lääkkeistä
Onnellisuuteen tarvitaan 3 seikkaa:
1. rakastaa jotakin
2. on mielekästä tehtävää
3. odottaa jotakin hauskaa (uusi vaate, tapaaminen, matka, ...)
Rokottaminen pienentää oman immuniteetin kehittymistä, ei alle 3 vuotiaille, jolla kehitys kesken
Terveet ihmisethän ei syö lääkkeitä, eli on tehtaiden edunvalvontaa ettei tuotantonsa lopu
Lääkkeet hajoaa kehossa hallitsemattomiksi metaboliiteiksi, ei pitäisi käyttää yli 3 lääkettä kerralla
Tietokoneita tuijottavilla lääkäreillä ei tee mitään, ihminen pääosassa, sille AIKAA!
Kalevalainen jäsenkorjaaja tasapainottaa kehon jännityksiä
Psyyke / mieli korjautuu aina ensin ja varmimmin
Helmiä ja timantteja
Rusanen-Kartano, sopraano esitti:
Mustalaisruhtinattaren Sylvan aarian, Giudittasta Maine Lippen ...?,
I coud have danced all night (ja kävi pyytämässä yleisöstä
kavaljeerin parin pyörähdyksen ajaksi), Love Is a Many-Splendored
Thing,
Klas, mezzo esitti: I feel pretty, Saarenmaan valssi, Habanera (tango nuevo), Tango Maria ? (nuevo-sovitus by P. Ikkelä)
Ryhänen, basso esitti: Old man river, Kirppuaaria, Äänisen aallot, Malmstenin -38 kappale?
Anttila., tenori esitti: Kertokaa se hänelle, Be my love, Granada,
Yhdessä: Oopperan kumitus, On hetki, ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti